Opiskelijoiden työssäkäynti

Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä
Opiskelijoiden työssäkäynnin seuraaminen on kiinnostavaa monestakin näkökulmasta. Suomalaisista 15-24-vuotiaista työttömistä nuorista opiskelijoita oli vuonna 2012 61 % (Larja, Hyvinvointikatsaus 1/2013). Opiskelijoiden työssäkäynti herättää ajoittain keskustelua, sillä sen uskotaan viivyttävän opintoja. Toisaalta opiskelujen aikaisen työssäkäynnin positiivisista vaikutuksista opiskeluajan lyhenemiseen ja valmistumisen jälkeiseen työllistymiseen on myös esitetty tutkimuksia. On siis näkemysero, pidetäänkö opiskelujen aikaista työssäkäyntiä positiivisena vai negatiivisena asiana. Mielenkiintoista työssäkäynnin määrien kehittymistä on seurata myös opintososiaalisten etuisuuksien kehittymisen näkökulmasta. Alle 18-vuotiaiden opiskelijoiden työssäkäynnistä ei ole tilastotietoja, sillä työeläkejärjestelmän piiriin kuuluu vain yli 18-vuotiaat työntekijät. Relevanttia on seurata lukiolaisten, toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien, ammattikorkeakoulu- ja yliopistojen perustutkinto-opiskelijoiden työskentelyä opintojen aikana. Tieto on haettu tilastokeskuksen opiskelijoiden työssäkäyntitilastosta.
Työlliset opiskelijat ovat olleet opiskelemassa tutkintoon johtavassa koulutuksessa 20.9. ja heillä on ollut voimassa oleva työsuhde tilastovuoden viimeisellä viikolla. 

Koko maa
2007 332500
2008 331638
2009 317741
2010 325910
2011 329913
2012 310835
2013 299614
2014 290874
2015 286080
2016 293547